Onnellisuus. Mitä se tarkoittaa? Jos joku kysyy sinulta, oletko onnellinen, niin mitä ajattelet ensimmäisenä?
Ennen tuo kysymys oli minulle outo. Mietin aina, mitä tuohon nyt voisi vastata ja aloin ensimmäisenä miettimään asioita, joista en ole onnellinen. Mietin, että joo, on minulla työ ja asunto, auto ja hyvä parisuhde, sekä rakastavat koirat, joita ikäni olin halunnut, mutten ole elämääni tyytyväinen. Kaikki on hyvin, mutta tuntuu kuin minulla ei olisi oikeastaan mitään. Sitä paitsi, onhan minulla se sairaus ja asuntolaina. Ehkä voin sanoa, etten ole? Vai olisiko se loukkaavaa parisuhdetta kohtaan, jos sanon, etten ole onnellinen, vaikkei siinä olekaan mitään vikaa. Sanoisinko sittenkin, että voisin olla onnellisempi?
Aloin kyllästyä. Olen melko malttamaton tyyppi, tai miten sen voisi sanoa? En pysty turtumaan samoihin kuvioihin ja elää samaa elämää päivästä toiseen samassa paikassa. Kokoajan janoaa lisää, ja miettii mitä voisi elämältä saada seuraavaksi. Muistan ajatelleeni joskus 16-vuotiaana, että sitten, kun olen 25, minun on oltava naimisissa, minulla on oltava valkoinen kivitalo ja 2 lasta. Ehdoton deadline oli 25 vuotta. Mietin silloin, että miksi en voi saada sellaista elämää, minkä haluaisin. Enkä nyt tarkoita rahassa rypemistä 500:n neliön palatsissani, meren rannalla Floridassa, vaan inhimillisen kunnianhimon rajoissa. Katselin kuvia Victoria's Secret fashion show'sta googlella, ja mietin, että miksi minusta ei ole mihinkään. Tunsin, että haluan jotain, mutten uskonut itseeni lainkaan. Mietin vain, että minun on tyydyttävä tähän elämään, tässä läänissä, ja voi harmi, kun täälläpäin ei ole mahdollisuuksia mihinkään (mihinkään, mitä itse kaipasin).
Siinä oli sitten hötke saada perhe ja "se kaikki", kun se kerran on hankittava, että elämässä olisi edes jotain.
Inspiroiduin tähän postaukseen, kun tein laskelmaa asiakkaan tarjouspyyntöön, ja minulle tuli - taas kerran - sellainen innostuksen väristys, mitä minulle tulee nykyään hyvin useinkin. Kuuntelin samalla hyvää musiikkia ja hyräilin, jammailin, join herkkusmoothieta ja väristys iski. Toivottavasti kaikki tietää sen tunteen, kun nämä väristykset tulee, ja tekee mieli huutaa koko maailmalle, että on onnellinen? En íkinä tiennyt, että työtään voi rakastaa niin paljon, ettei työ oikeastaan tunnu edes työltä!
Kun mietin tuota aikaa, n. 10 vuotta taaksepäin, ihmettelen, miksi kuvittelin, etten voisi tavoitella unelmiani. Olen aina ajatellut, että KAIKKI on mahdollista, mutta usko itseen oli jossain syvällä maan kolossa. Olin ennen (pienenä) samanlainen, kuin nytkin. Haaveilijatyyppi, joka eli täysillä ja nauroi PALJON! BTW, ihanaa olla taas tuo sama Viivi :)
Tuli kuitenkin pätkä, kun elin sumussa. Kaikki lähti ala-asteen lopussa, kun luokkamme hajotettiin. Opettajat eristi minut kaveriporukastani eri luokalle, kun luokkia sekoitettiin neljännen luokan jälkeen. Tilannetta ei helpottanut se, että kuulin siirron olleen suunniteltu, osittain varhain puhkenneen murrosikäni takia. Entinen kaveriporukkani tiivistyi keskenään ja minä jäin ulkopuolelle. Se oli kova paikka kymmenvuotiaalle. Olihan minulla paljon kavereita, mutta olo oli silti vähän syrjitty. Löysin myös uusia, valtaosin itseäni vanhempia kaveriporukoita oman kouluni ulkopuolelta, joista osa oli melko...villiä.
Tottakai olo oli riittämätön, kun vanhat ystävät unohtivat. Matka anoreksiaan alkoi. Painoindeksini oli 14, keväällä 2005.
Selvittyäni anoreksiasta yläasteen ensimmäisen vuoden jälkeen, yli 10 vuotta sitten, minulla oli paljon uusia ystäviä ja elämä oli taas kivaa. Ammattikouluun lähdettyäni, 16-vuotiaana, aloin sitten kaivata sitä jotain, mihin en uskonut itsestäni koskaan olevan. Mitä seuraavaksi? En tiennyt vielä PR-alasta, mutta jostain sellaisesta haaveilin.
Tänä päivänä teen juuri niitä töitä, joista haaveilin. 25-vuotis syntymäpäiväni häämöttää, eikä minulla ole tietoakaan lapsista, saati valkokultaisesta timanttisormuksestani. Kivitalo, lähes valkoinen löytyy kyllä, mutta rivitalomallia. En ole varma, haluanko enää edes noita asioita?
Miksi? Koska olen onnellinen. Turhia asioita herkeää kaipaamasta, jos on onnellinen ja tyytyväinen siihen, mitä on. Minä voin käsi sydämellä sanoa, että arvostan kaikkea, mitä minulla on. Naimisiin meno ei merkitse minulle enää niin paljoa, eikä elämääni mahtuisi lapsia, ainakaan tällä hetkellä. Omakotitaloa en myöskään välttämättä edes tahdo, ja nautin elämästäni niin rivarikolmiossa kuin myös kolmannessa kerroksessa, keskellä Helsinkiä. Olen siis 25-vuotiaana onnellisempi, mitä olisin ikinä uskonutkaan, eikä minulla ole mitään noista asioista, joita ajattelin, että tähän mennessä olisi oltava!
Nykyään, kun minulta kysytään, olenko onnellinen, vastaan empimättä, että KYLLÄ! Ja alan perustella sitä sillä, mitä minulla on. Aloitan yleensä työstäni, ja tapahtumarikkaasta elämästäni Helsingissä, harrastuksineen päivineen. Seuraavana tulee parisuhde, ja "perhe-elämä", joka minulta myös löytyy. Savossa minulla on koirat ja parisuhde, joille järjestän kalenteristani aikaa säännöllisesti, sekä tietysti vahemmat.
Toki haaveilen edelleen kaikenlaisesta, ja se kuuluu elämään, mutta en keksi mitään, mitä vaihtaisin juuri nyt! Haaveilen aina Californiaan muutosta, mutta en olisi edes valmis siihen nyt, kun rakastan elämääni täällä.
Jos suomessa ei olisi talvea, asiat olisivat paremmin kuin hyvin! <3
Jos joku siellä miettii, ettei elämässä ole mitään intoa, niin kerron sinulle ilouutisen!
Muutaman vuoden kuluttua voit olla ihan missä tahansa!
Muutaman vuoden kuluttua voit olla ihan missä tahansa!
Tee ajatuskartta ja mieti, mitä haluaisit tehdä ja missä. Kartoita asioita, miten sinne voisi päästä ja ala tehdä töitä sen eteen!
Harva saa kaiken valmiina, joten aloita jo tänään!
"Kel onni on, se onnen kätkeköön", vai miten se meni... Minusta tuo on ihan turha ilmaus ja edustaa vain noloa Suomalaista pidättyväisyyttä. Niin kauan, kun onnensa näyttäminen ei ole pröystäilyä, vaan muiden kannustamista, ja itselleen elämistä, siinä ei minun mielestäni ole mitään väärää. Ainakaan itselläni, aitona ihmisenä, on vaikea esittää sellaista, että elämä on ihan ok, jos siitä oikeasti nauttii. Uskalla elää <3
