Kuten aikaisemmin olen kertonut, olen ollut über nöyrä ja vähättelevä itseäni kohtaan nuorempana. Edelleenkin epävarma itsestäni, mutta jotain olen oppinut vastoinkäymisten kautta.
Törmäsin juttuun iltalehden sivuilla ja jäin pohdiskelemaan sitä jo senkin takia, että tunnistin siitä itseni. Korjaan, ENTISEN itseni.
(Mikäli linkki ei toimi, tässä osoite:
Makuasioista ei voi kiistellä - tai voi, niistä vasta voikin, mutta ainakaan niihin ei ole oikeaa eikä väärää vastausta. Miksi? Koska olemme erilaisia erilaisine mieltymyksinemme, ja niin kuuluu ollakin.
Eikö sitten ole jo itsessään loukkaavaa kyseenalaistaa toisen mielipiteitä ja näkemyksiä?
Tätä ei ehkä tule ajatelleeksi, kun tarkoitus on vain vähätellä itseään.
Sen lisäksi, että toinen on ehkä kerännyt rohkeutta sanoakseen kohteliaisuuden sinulle, tarkoituksenaan tuottaa sinulle hyvä mieli, on tökeröä tuhahtaa, olevansa täysin eri mieltä.
Miltä tuntuisi, jos kehut toisen sisustusta, (joka vastaa kenties oman asuntosi tyyliä,) ja kaveri vastaa "tää nyt oli vaan tämmönen".
Tai jos kaverillasi on lempiväriäsi kynsissään, ja hän tyrmää värin; kynsihuoltaja vain halusi kokeilla uutta lakkaansa.
Joku kehuu kasvojenpiirteitäsi, tyrmäät hänet, vaikka tiedät kasvojesi olevan täydellinen ovaali. Vain, koska kuvittelet muuten leuhkivasi?
Joku kehuu kasvojenpiirteitäsi, tyrmäät hänet, vaikka tiedät kasvojesi olevan täydellinen ovaali. Vain, koska kuvittelet muuten leuhkivasi?
Entäs jos kehut ystäväsi lasta kauniiksi? Tuhahtaako hän vain, että toi nyt on vaan tommonen, kunhan pyöräytin.. En usko. Miksi sitten mollata oman äitisi tuotosta?
Kun asiaa alkaa pohtia, huomaan omassa elämässäni asian muuttuneen täysin luonnolliseksi. Kiitän kohteliaisuuksista aina, vaikka olisinkin erimieltä. Toki ilmaisen aina myös oman mielipiteeni - en osaa teeskennellä.
Jos olen samaa mieltä, ei minusta ole epäkohteliasta sanoa pitävänsä siitä itsekin (mitä ikinä se sitten onkin).
Se tulee minulta täysin luonnostaan asiaa ajattelematta, enkä koe olevani lainkaan leuhkiva!
Jos olen samaa mieltä, ei minusta ole epäkohteliasta sanoa pitävänsä siitä itsekin (mitä ikinä se sitten onkin).
Se tulee minulta täysin luonnostaan asiaa ajattelematta, enkä koe olevani lainkaan leuhkiva!
Leuhkivat ihmiset pitää kyllä huolen siitä, että huomaat hänen ylpeydenaiheensa, ja kunnes alat kehua, hän vähättelee. Se taas, jos aidosti iloitsee esimerkiksi uudesta hankinnastaan ja tahtoo jakaa ilonsa, ei mielestäni ole leuhkimista. Miksi kukaan olisi hankkinut jotain, ellei pitäisi siitä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti