Kutsu FitNet bloggariksi

It's over!!

Nimittäin joulu, ja sen houkutukset. Vähän teki tiukkaa kieltäytyä laatikoista (lähinnä kieltäydyin niiden hiilareiden takia, joista edellisessä postauksessa mainitsin), mutta ihmeen helposti se meni. Konvehdit ja muut kakut oli ällistyttävän helppoa kauraa, koska yleensä olen heikkona niiden edessä, ja mietin niitä vielä pitkään senkin jälkeenkin, kun olen jo houkutuksesta selvinnyt. Ehkä olen nyt onnistunut psyykkaamaan itseni niin huolellisesti, ettei houkutukset ole vaihtoehto? No joo, eipäs nuolaista ennen kuin tipahtaa... Vaikeita paikkoja tulee TAATUSTI vielä, ilman jouluakin!

 

It's on!!

Nimittäin treenit. Avasin projektini suunnitelmieni mukaan kotijumpalla heti, kun kotiuduin Helsingistä. Vedän hien pintaan katsellessa Jutan puolen vuoden superdieettejä, joita olen nauhoittanut boxille. Sitkutan stepperillä aina yhden jakson kerrallaan, käsipainosarjoilla tehostettuna. Askelia tulee n. 3000, kun pyydän Anttia kelaamaan mainoskatkot ohi.

Lisäksi olen aloittanut leukojen metsästyksen leuanvetotangollamme.

Antista on selkeästi kuoriutunut PT-ainesta entiseen verrattuna. Ehkä psyykkaukseni on tehonnut häneenkin? Mistä se ikinä tuleekaan, niin se on erittäin tervetullutta, sillä aikaisemmin en ole juuri saanut apua treeneihini.

 

Tänään puolestaan avasin myös salitreenit! Varkaudessa on 4 kuntosalia (ellei tänne ole tullut tietämättäni enempää?), joista kaksi jyrää laadullaan. Yhtä näistä (uusinta) en ole tosin testannut, joten kolmaskin saattaa olla hyvin laadukas?

Sain viime kuussa Timanttisilla shoppaillessani kolmen ilmaiskäynnin vierailukortin, joululahjakortin, ostoksien yhteydessä toiselle hyväksi toteamistani kuntosaleista, joka sattuikin sopivasti näille välipäiville käytettäväksi.

 

>Tähän väliin pakko mainita (tiedän, että jotakuta kiinnostaa ;) ), että kävin ostamassa Lumoava-sarjan Kaisla-riipuksen, sen isomman, koska olen saanut joku vuosi synttärilahjaksi Antilta Kaisla-sarjan rannekorun, niin nyt on mätsäävä riipus myös sille. Tässä yhteydessä sain ko. salilahjakortin.<

 

Noniin ja takaisin asiaan....

Helsinkiin palaan heti vuoden vaihduttua, jolloin aloitan salitreenit myös siellä.

Haaveilin paluusta Forever Töölöön, sillä pidin kovasti käydä siellä sen puolivuotisen, vuosi sitten. Minulla on kuitenkin kaverilta saatuja ilmaiskäyntejä maaliskuulle saakka eräälle toiselle salille, joten käytän ne ainakin ensin pois. Sitä paitsi minulla on sen ketjun saleja parikin ihan kulman takana! :) Salille lähtemisen helppous on luxusta, mikä varmasti vaikuttaa myös motivaation säilymiseen! Vuosi sitten asuin Helsingin Oulunkylässä, joten salimatka oli vähän vaivalloisempi - yhden bussin varassa. En voi tarpeeksi iloita nykyisestä Omppuhotelliasumuksestani <3

 

Sitten otsikon ohjaamaan aiheeseen, nimeltä FitNet.fi.

Minut pyydettiin bloggaamaan sinne, mutta harkitsen asiaa vielä. Sivusto on nimensä mukaan sporttipainotteinen, joten se sopisi kyllä tähän tilanteeseeni, kun juuri olen aloittanut metsästää itseäni takaisin.

Kirjoitteluni luonnollisestikin siirtyisi valtaosin sinne, ja siellä en ehkä koe pystyväni kirjoittamaan niin 'vapaasti' kuin täällä, ilman minkäänlaisia raameja, joten pyörittelen tätä mietintämyssyssäni edelleen. Toki voin kirjoitella tänne siinä sivussa silloin tällöin, etenkin, jos jollain on jotain aihetoiveita. Jokin siinä kuitenkin kiehtoo. Saas nähdä, I'll let you know ;)

 

 

Toivottavasti kaikki ehti rentoutumaan jouluna.

Ja se yhdessäolo, mistä muistutin? :)

 

 

Mukavaa vuoden vaihdetta kaikille!

Olkaahan varovaisia rakettejen kanssa!

 

 

 



Edustuskuntoon

Vuosi alkaa vedellä viimeisiä päiviään ja projektini lähestyy. Uhosin jokin aika sitten laittavani itseni takaisin ruotuun ja tekeväni ryhtiliikkeen itsestähuolehtimisen kannalta.

Halusin valmistautua siihen henkisesti ensin ja aloittaa sen reippaana heti vuoden alusta, aivan kuten dieetit ja muutkin elämänmuutokset on jotenkin helpompi aloittaa maanantaista, on tämä voimauttavampi aloittaa tammikuusta!

Ikäänkuin puhtaalta pöydältä!

Myös tankoilusta minulla on tullut lähes puolenvuoden tauko, joten haluan itseni kuntoon asap, jotta pääsen takaisin tangolle. Päätin nimittäin elokuun alussa, etten palaa tangolle, ennenkuin olen taas paremmassa kunnossa, koska minua alkoi vaan joka tunnilla pännimään kiireisen kesän pilaama kroppa, josta en pitänyt tarpeeksi hyvää huolta. Vielä enemmän otti nuppiin se, ettei mikään oikein onnistunut enää, koska paino oli noussut ja lihakset huventuneet... Ei hyvä kombo ollenkaan!

En mitenkään ehdi vetää samanlaista treenitahtia kuin viime syksynä Miss Helsinki-kiertueen aikana, jolloin tein 4 salitreeniä, HIIT-treenin ja 3-7 tankotuntia per viikko. Lisäksi kävin tietenkin koirien kanssa kävelyillä.

Yritän silti käydä 2-4 kertaa salilla ja ainakin yhden tankotunnin viikossa, jotta toivottua tulosta alkaisi tulemaan!

Kropan lisäksi myös ihoni on kärsinyt liikkumattomuudesta ja siitä, etten ole ollut niin tarkka ruokavaliostani. En suinkaan ole porsastellut, mutta olen syönyt huoletta esim. riisiä ja perunaa, joita vältin vuosia. Jätin ne myös Miss Helsinki-ruokavaliosta ominpäin pois, sillä tiedän niiden vaikuttavan negatiivisesti PCOS-oireyhtymääni. Miss Helsinki-ruokavaliosta poikkesin aluksi sen verran, että otin joskus muutaman raakasuklaan ennen treenejä, koska en halunnut vetää keinotekoisia lisäravinnejuomia. Jätin suklaat kuitenkin pois puolivälissä, sillä PT ei katsonut sitä lainkaan hyvällä. Muuten pysyin ruokavaliossa, ja voin todella hyvin! Siksipä ajattelin ottaa silloiset Jari Sorsan laatimat ruokavaliot pohjaksi nyt, kun aloitan remonttini uudelleen.

Harkitsin vakavasti myös palkkaavani tuekseni PT:n, mutta katsellaan sitä tuonnempana...

Kuten kaikki jo tietävätkin, ihoni on ollut minulle iso murheen kryyni PCOS:ni takia. Lasereita on takana kahdeksan ja nyt ajattelin heittäytyä Riitan käsiin MedSpassa. Sushihimoni näkyy ihossani riisin ruokkimana PCO:na, johon kävinkin hakemassa ensiapua tänään. Riitta teki minulle voimakkaan happokuorinnan, jota täydensi ultraäänellä. Jatkamme hoitoja heti joulun jälkeen :)

Iho tuntui heti freesimmältä!

Riitta on ihanan rehellinen ja asiantunteva! Hän sanoo asiat suoraan, mutta ainakin itse pidän siitä piirteestä ihmisessä.

Hän pitää itsensä ajantasalla alalla tapahtuvista asioista ja ottaa yhteyttä asiantuntijoihin (esim ihotautilääkäriin), mikäli haluaa varmistua jostakin ennen hoitoja. Tällainen paneutuminen voittaa ainakin minun luottamukseni täysin! Enkä ole joutunut pettymään hänen käsissään.

Ihanaa joulunaikaa kaikille lukijoille, ja toiveikasta vuotta 2016!

Kohti parempaa minua.

Loppuun lainaus, jota käytän usein työni merkeissä: 

"When you do what you love with passion, success won't be far away."

Onnen kukkulat

Holla Holla!

 

Ensinnäkin pahoittelut hiljaiselosta, hengissä ollaan - todellakin! 

Elämäni on ollut kaikkea muuta kuin hiljaiseloa, mutta blogi on tippunut matkasta! En edes muista, milloin ja mitä olen päivittänyt...

En muista, olenko sanonut, mutta sopimukseni omenahotellin kanssa kestää (ainakin alustavasti) toukokuun loppuun saakka. En tiedä, miten enää pystyn elämään missään muualla, mikäli en saa hierottua jonkinlaista uutta sopimusta hotellin kanssa sen loputtua. :o Tämä on NIIN täydellinen tilanteeseeni!

Tapasin omenahotellin toimitusjohtajan aamupalan merkeissä. Mukana oli myös toimittaja, joka tekee jutun keskusteluistamme.

Olinkin jo kuullut omenahotellin uudistuvan, tavattuani yrityksen PR-puolta hoitavan henkilön syyskuussa, mutta wow, huoneista tulee mageet ;)

OMENAHOTELLEISTA -15% KOODILLA: VIIVI15 !

Toinen juttu, mistä tuskin olen muistanut kertoa, liittyy työkuvioihin. Aloitin nimittäin syksyllä juonnot Siljan Superstar laivalla. Kyseessä päiväristeilyt Helsinki-Tallinna-välillä. Tarkoittaa siis kahdesti Tallinnaan ja takaisin päivässä, eli neljästi Tallinnaan viikonlopun aikana. Kahdeksan juontosettiä yhteensä.

Välillä meinaan mennä sekaisin, kumpaan suuntaan ollaan milloinkin menossa.

Mitä teen? Toimin risteilyemäntänä, dj:nä, vedän musavisaa ja bingoa laivan keulassa, La Dolce Vitassa. Teen matkustajien kaksituntisesta matkasta mahdollisimman sukkelan.

Näitä keikkoja olen tehnyt pari viikonloppua kuukaudessa, mutta jos jatkan ensivuonnakin, niin aion tehdä enää vain yhdellä viikonlopulla per kk.

Homma on ihan hauskaa, mutta siihen menee kyllä koko viikonloppu, kun työpäivät kestää 12h.

Työjutuista puheenollen, käykäähän kurkkaamassa uudet kotisivuni osoitteessa: www.viiviback.com ! :)

Mitä mieltä olette?

Tänään hostaan samba-karnevaali-teemaisissa pikkujouluissa, viimeviikolla bond-tyttönä. 

Mikäli tahdot pysyä paremmin ajantasalla siitä, mitä teen, kannattaa seurata minua instagramissa tai snapchatissa ( viivibck ) !

Yritän olla jatkossa aktiivisempi myös tällä saralla!

 

Loppuun mun on pakko sanoa, että olen onnellinen!

Joskus alkuvuodesta tai viimevuoden lopussa taisin sanoa, että minulla on tunne, että vuosi 2015 on minun vuoteni. Mitään mullistavaahan ei ole tapahtunut, mutta kyllä, kaikki asiat ovat vain loksahdelleet paikoilleen niin, etten muuttaisi mitään!
Tottakai voisin luetella asioita, mitkä on "huonosti", esim, että olen vähän lihonut tai kunpa sairaus ei olisi ruhjellut ihoani, mutta tarkoitan nyt oikeita juttuja :)
Olen vain niin supertyytyväinen elämääni, vaikken aja luxusautolla tai ehdi harrastaa kaikkea, mitä haluaisin.

Minulla on kuitenkin elämä keskellä Helsinkiä, työ mitä rakastan tehdä, rivarikolmio, jossa ihminen, joka haluaa aina parastani ja tämän lisäksi rakkautta sataa ehdoitta myös kahdelta lutuiselta vauvaltani aina, kun saavun kotiin.

Onni löytyy, kun osaa arvostaa sitä mitä on. Jos jotakin haluaa muuttaa, on tehtävä töitä sen eteen. Toki on asioita, mihin ei pystytä itse vaikuttamaan, mutta itselläni on tapana etsiä aina positiiviset puolet, ja miettiä, että asia voisi olla huonomminkin.
Kiteytettynä, onni on asennekysymys, jonka positiivisuus auttaa löytämään.

 

 

 

Ihanaa joulun odotusta,

Muistakaa viettää aikaa perheen kanssa!

Pakko vielä jakaa teille video, joka sai ainakin minut itkemään. Se ehkä auttaa teitä joulusuunnitelmien tekemisessä...

 

Katso video TÄSTÄ !

 

 

 

XOXO

Viivi<3

Kasipallo

...alias kahdeksas, viimeinen laser. 

Kävin kontrollissa Platic Surgery Centerillä loppukesällä. Halusin vielä yhden laserin, ennenkuin pitäisimme hieman pidemmän tauon. Karl ehdotti myös rasvan siirtoa kraateriarpeeni (ja nyt puhutaan vain 1-2ml:sta rasvaa).

Kuopathan ovat tulehduksen syövyttämiä, ja näistä kohdista on siis kadonnut rasvaa. Puuttuvan rasvan voisi paikata, ottamalla rasvaa muualta kehosta ja "istuttaa" se kuopan kohdalle. 

Kraateriarpeni ei kuitenkaan häiritse minua niin paljon, että innostuisin tästä. Kokonaisvaikutelma on se, mikä minua häiritsee, ja saa ihoni näyttämään huonolta. Sitäpaitsi taitavana laserin käyttäjänä Karl on onnistunut häivyttämään ko. arpea jokaisella laseroinnilla huomattavasti. Ensimmäisellä kerralla tehtiin lisäksi se neulakikka, tällä kertaa hiottiin sen reunoja laserilla.

Kahdeksas laser. Harmittaa, etten osannut mennä suoraan Plastic Surgery Centerille. Jos heti oltaisiin toimittu tilanteen vaatimalla teholla, kuten Plastic Surgery Centerillä, olisin säästynyt vähemmällä, ja toivottua tulosta saavutettu nopeammin.

Turha sitä enää miettiä, mutta olisipa silloin joku kirjoittanut kokemuksistaan.

Laserini oli maanantaina, 19.10, eli yli kaksi viikkoa sitten. Kasvot alkaa siis olla parantuneet - ja hyvä niin, sillä viikonloppuna palasin keikoille :)

 

Pääsin pötköttelemään sushi-ähkyäni pois, samalla kun puusutusaine vaikutti poskilla. Mietin, tehoaisiko lääkkeet lainkaan, kun mahani oli niin täynnä sushibuffan jäljiltä. Kyllähän se toimenpide vähän ilkeältä tuntui, kuten aina...

Polttelu oli karmea n. tunnin laserista eteenpäin. Sitten se helpotti ja kasvot tuntui vain kireältä. Turvotus ja veri puski hiljalleen pintaan.

 

Otin seurantakuvaa neljän päivän ajalta, josta kuvakollaasi alla. Ensimmäinen kuva on joitain tunteja laserin jälkeen, toinen seuraavana aamuna ennen pesua.

Heti samana iltana neuvottiin varovasti hankailemaan kuivunut veri ja mahdollisesti jo irtoavaa ihoa irti viileällä vedellä. Teki hieman kipeää. Seuraavana aamuna sama juttu, joka toistettiin 2-3 kertaa päivässä. 

Seuraava kuva on perjantailta, eli seuraavana päivänä kuvakollaasin viimeisestä kuvasta.

 

Viimeinen kuva (alla) on viikko toimenpiteestä. Kasvojen turvotus alkaa olla laskenut lähes kokonaan ja punakkuus näyttää lähinnä pakkasen puremalta. 

Meikkasin ensimmäisen kerran lauantaina, eli melkein kaksi viikkoa laserin jälkeen. Tuntui, ettei meikki vielä meinannut tarttua iholle, mutta iho oli jo ihan ok meikattavaksi.

Nyt reilu 2vk laserista iho punoittaa enää kevyesti, ja hilseilee vain, ellei rasvaa heti pesun jälkeen.

Nyt katsellaan miksikä iho muuttuu ja laserit saa jäädä ainakin vuodeksi paitsioon :)

Toivottavasti laser-päivityksistä on ollut jollekulle arpien lannistamalle tai laseria harkitsevalle hyötyä!

XOXO

Viivi

Lapsellisuus on laittomuus

Ajattelin kirjoittaa aiheesta, joka on pyörinyt mielessäni lähes lakkaamatta nyt muutaman päivän. Aihe liittyy aikaisempaan, itseasiassa ensimmäiseen kirjoitukseeni, jonka jakaakseni ylipäätään perustin koko blogin. Kirjoitus olikin ainoa, jonka kirjoitin, ennen kuin otin taas vuotta myöhemmin näppäimistön haltuun, jotta sain pidettyä ystäviäni ajantasalla silloisen kiertueeni aikana. Sittemmin tänne onkin tullut rustailtua harvakseltaan kaikkea tärkeää ja vähemmän tärkeää....Lähinnä sitä jälkimmäistä, muutamia kirjoituksia lukuunottamatta :)

Tämän aiheen koin kuitenkin liittyvän osittain siihen ensimmäiseen, luetuimpaan tekstiini, johon tulee edelleenkin lukuisia lukukertoja joka päivä.

Teksti on hyvin henkilökohtainen, mutta kuten lukijani ovat varmasti huomanneet, minulla ei ole juurikaan suodattimia avautuessani elämästäni :D

Let's move on...

 

 

Kuten aikaisemmassa PCOS:sta kertovassa tekstissäni kerroin, olen henkisesti sujut sen kanssa, että tulisin elämään ilman lapsia, vaikka se aluksi hiukan hämmensikin. En ole varma pitääkö tämä yksinkertaisuudessaan täysin paikkaansa, vai olenko tuudittautunut ajatukseen sillä, että minun ei esimerkiksi tarvitse enää pelätä raskautta ja itse synnytystä, kun kerta elimistöni ei siihen tilaan minua kykene ajamaan. En tiedä, uskottelenko vain itselleni sen olevan täysin ok vakuuttelemalla itseäni asioilla, joita jotkut perheelliset kokee "huonoiksi puoliksi". Esimeriksi oman ajan puute, aika parisuhteelle, talous, huoli, jne... Minulla kun on tapana etsiä kaikesta mahdollisimman paljon positiivisia puolia.

Olen yrittänyt testata äidiksi tulemisen halua esimerkiksi adoptio-ajatuksella. Lasten hankinnassa minua on aina kiehtonut se, että se on osa minua. Haluan nähdä onko lapsella esimerkiksi minun silmäni, sormeni tai ruumiinrakenteeni, ja mitä piirteitä lapsi on saanut isältään. Ajatusleikki adoptiolla on siitä hyvä mittari, että tämä minulle tärkeä 'ominaisuus' (jos sitä siksi voi sanoa) puuttuu kokonaan. Pakko myöntää, että adoptio ei minua tarpeeksi houkuta, jotta vakuuttuisin haluavani lapsia. Vai onko se jonkinlaista pinnallisuutta tai itsekkyyttä, tai ehkä ahneutta, jos haluan vain nähdä itseni lapsessa? Vai onko se normaalia? Kyllähän valtaosa omia lapsia haluaa, joten ehkä turhaan yritän tehdä itsestäni minkään sortin syntipukkia. Toki olen vasta (vasta ja vasta) 24, ja "testini" tulos voi vain johtua siitä, ettei minulla ole vauvakuumetta vielä. Tai siitä, että minulla on ollut todella iso jano jo vuosia päästä eteenpäin työelämässä ja luoda uraa ja laajentaa suhteita sillä saralla, joten se on elämäni prioriteetti numero yksi juuri nyt. Minulla ei siis olisi aikaa lapselle, ainakaan toistaiseksi. Toki pakkaa sekoitettaisiin uudelleen tilanteessa vahinkoraskaus, mutta sitähän minun kohdallani ei ilman seitsemättä ihmettä pääse tapahtumaan.

Toisaalta haluan uskoa tuntemuksiini, ja tyytyä siihen, että minulle ei ole lapsia tarkoitettu suotavaksi, mutta toisaalta mietin, että kyllähän minä tahdoin sillon joskus. Niin paljon kuin raskautta ja synnytystä kammoksuinkin, niin odotin ajan tulevan, kun minusta tulee äiti. Silloin asuin vielä Leppävirralla, olin 16-vuotias ja elämässäni ei ollut mitään merkitystä tai kumppania, joten olen myös miettinyt mahdollisuutta, että ns. vauvakuumeeni olikin vain oman merkityksen etsiskelyä. Olisi jotain, miksi tietäisi olevansa merkityksellinen ja jonkun tarvitsevan minua. Silloin tunne oli kuitenkin muistaakseni vahva, joten välillä mietin, kuuluuko minun todella elää elämäni lapsettomana?

Entäpä toinen osapuoli? Se, joka haluaa tulla isäksi ja vuosien päästä lapsiaan käymään kylässä. Vaikka tiedossa on, ettei sitä mahdollisuutta todennäköisesti ole, silti asia nousee eri yhteyksissä esille tuon tuostakin. "Mites tämä sitten jos on lapsia? Miten se tai tämä toimii jos olisi lapsia?" Jokainen kerta muistutan, että minusta tuskin lapsia saadaan ikinä tulemaan. Enää en kuitenkaan pelkää menettäväni kaikkea lapsettomuuteni takia. Tai siis parisuhdettani. Olen saanut vastauksen, että lapsia tulee VAIN minun kanssani, tai ei ollenkaan. En ole siis joutumassa roskapönttöön :)

Tästä keskustellessamme ystäväni kanssa, hän heitti ilmoille sijaissynnytyksen. Samassa tunsin jotain todella voimakasta. Pysähdyin totaalisesti ja sitten alkoi loputon tiedon lypsäminen. Olenhan toki kuullut joskus "koeputkilapsista", mutta en ole sen kummemmin ottanut selvää, mistä siinä on oikein kysymys. Ystäväni kertoi minulle miten homma toimii ja minulle tuli jotenkin voimaantunut olo. Olin innoissani. Tuli tunne, että voiko kaikki asiat tosiaan järjestyä näin hyvin? Voiko tämäkin "onnettomuus" kääntyä lottovoitoksi? Kaikki raskauteen liittyvä on minulle siis TODELLA pelottava ajatus ja itkinkin äidilleni jo 5-vuotiaana, etten selviä synnytyksestä. Luulin siis, että se oli itsestäänselvyys, että naiset tekee lapsia. Voisiko kaikki todella olla mahdollista, että saisin oman biologisen lapsen omista ja lapsen isän geeneistä (ylipäätään, että se olisi mahdollista) ja ilman, että minun tarvitsee uhrautua lapsettomuushoitoihin ja riskeerata mielenterveyteni hormoniviidakossa, tai kärsiä siitä fyysisesti? Tiedän, ettei sijaissynnyttäminenkään toimi sormia napsauttamalla, ennenkuin oikea synnyttäjä löytyisi, tai muut asiat olisivat kunnossa. Ottaen huomioon, että äidilläni ei ole enää kohtua, eikä minulla ole siskoja, ja muiden käyttäminen tähän on Suomessa laitonta. Silti minussa heräsi toivon kipinä.

http://www.stara.fi/2015/10/10/nain-paljon-lapsen-saaminen-voi-aidilta-vaatia/

 

 

Vaikka minut satuttaisiin saamaan raskaaksi jollain lapsettomuushoidolla, niin keskenmeno on ennemmin sääntö kuin poikkeus tällä monirakkulaisuuslevelillä. Ottaen huomioon lapsettomuushoitojen haittapuolet, riskit ja kustannukset, en lähtisi kovin helposti käymään sitä rumbaa turhaan. Siksi olenkin jo asennoitunut elämään lapsettomana koko elämäni.

Hassua, että sijaissynnytys on tehty laittomaksi. Tällaisissa tapauksissa olisi mielestäni oikeutettua ottaa ko. mahdollisuus  käytäntöön, tai jos luonto ei ole esimerkiksi suonut naiselle kohtua. Luin keskustelupalstoja aiheen tiimoilta ja siellä oli joitakin kirjoittajia, jotka olisivat olleet halukkaita auttamaan sijaissynnyttäjinä. Joillakin oli esimerkiksi jo oma lapsiluku täynnä, mutta halusivat vain olla vielä raskaana. Ja kyllähän maailmassa on kaikentyyppistä auttamista ja hyväntekeväisyyttä. Toki tästä auttamisesta saisi vielä palkkaakin.

 

 

Keskustelupalstat aiheesta osasivat kertoa, että Jenkeissä sijaissynnytys on mahdollista kaikille sitä haluaville, ja sijaissynnyttäjän palkka oli 30 000 hujakoilla. Virossa tämä on kuulemma myöskin sallittua, paitsi silloin biologisen vanhempien täytyisi adoptoida lapsi omakseen, sillä lapsen synnyttänyt nainen katsotaan lapsen äidiksi, geeneistä huolimatta.

 

 

Kieltämättä huomaan ajatusteni muuttuneen sen jälkeen, kun kuulin sijaissynnytyksestä. En tiedä, voisiko sitä varovaisesti vauvakuumeeksikin kutsua? Näin keikalla paljon, paljon vauveleita ja lapsia, ja huomasin katsovani niitä aivan eri silmällä kuin aikaisemmin. Samalla silmällä, millä katselin heitä joskus. Joskus, ennenkuin sain tietää sairaudestani. Minulla on ollut todella voimakas kissakuume kaikki nämä vuodet, jotka olen ollut tietoinen PCOS:stani. En tiedä, onko äidillinen viettini suuntautunut kissakuumeeseen, vai onko minulla vain aidosti voimakas halu omistaa taas (kissa)vauva.

Minulla on monesti voimakkaita fiiliksiä ja tuntemuksia joistakin asioista, ja säikähdin niitä joskus itsekin. Olen monesti aavistanut jotain, mistä minulla ei ole ollut pienintäkään vihjettä, ja olen ihmetellyt, että mistä IHMEESTÄ minä tämän tiesin? Näitä tapauksia on useita. 

En ole ikinä nähnyt saavani lapsia tai kokenut, että olisin raskaana ja synnyttäisin. Silti olen nähnyt aina itseni äitinä. 

Onko tämä se, mitä minulle tulee tapahtumaan?

Jos sinulla on tietoutta aiheesta ja haluat jakaa sen kanssani, minuun voi olla yhteydessä sähköpostitse: viivi_91@hotmail.com, tai linkkaa alle!

Kuulen mielelläni myös kokemuksia prosessin läpikäyneiltä omista sijaissynnytystarinoistanne!

 

 

 

 

 

Maailma on ihmeellinen paikka!

Ruska-aika

Pitkästä aikaa Bloggerissa. Ollut vähän sitä, tätä ja tuota, joten rustailut jääneet vähän paitsioon.. Kuulumisista pysyy parhaiten ajantasalla Facebookistani ja instagramissa: viivibck. Loinpa tuossa myös snapchat-tilin ystävän suostuttelemana.

.....itseasiassa nyt huomasin, että siinä on kirjoitusvirhe!! Tarkistin, mikä nimimerkkini olikaan, ja tajusin, että siellä on k keskellä nimimerkkiä!! Asia on nyt korjattu ja uusi nimimerkkini on sama kuin instagramissa.

Viime kuussa kävin käyttämässä Miss Helsinki lahjakorttini Levin Hullu Porossa.

Keli oli sateinen, mutta pieni irtiotto arjesta teki kyllä terää! Hullun poron kuntosali on todella monipuolinen ja hyvä, joten siellä tuli pari kertaa käytyä. Lenkkeily oli todella kosteaa, mutta pari maisemakävelyä oli käytävä, tottakai! Ei me olla sokerista ;)

Tonttulassa iski kauhea ikävä Miss Heksknki-aikoja. Kaikki paikat toi muistoja mieleen.

Lahjakortti sisälsi hotellimajoituksen lisäksi aamupalat ja päivälliset. Ensimmäisen päivän päivällinen syötiin Taivaan buffetissa, toisena päivänä kolmen ruokalajin menu Ämmilässä.

Kiirettä on pitänyt, eikä siinä mitään. Nautin elämästäni, mutta harmittaa, etten ole käynyt tankotunneilla sitten elokuun... Koulu loppui ja mitäs muuta...?

AINIIN!!

Sain ensimmäisen kummityttöni, ristiäisissä pikku prinsessa sai nimekseen Saaga Usva Aurelia <3

Ostin hänelle ristiäislahjaksi sormuksen.

Nyt minullakin on oma prinsessa!

XOXO

Kynsiteknikko Danica Axberg

Never say never!

Yksi mun motoista, jota kuitenkin satunnaisesti olen erehtynyt uhmaamaan.

Olen varmaan joskus kirjoittanutkin (en muista?), etten ottaisi rakennekynsiä, ja onnekseni minulla ei ole siihen tarvettakaan, sillä omat kynteni ovat luonnostaan pitkät ja vahvat, jotka lakkaan aina ranskalaisella manikyyrillä.

 

Kuinkas sitten kävikään?

Minua pyydettiin kynsimalliksi SM-kisoihin, ja kynsiteknikon toivelista mallista oli melkoisen imarteleva - ja minua pyydettin! Enhän mä voinut kieltäytyä ;) Helpotuksekseni kyseessä oli vieläpä nudet ranskikset, eikä mitään tivolikynsiä.

-Älkää ymmärtäkö väärin! En minä kaikkeen suostu imarteluiden voimalla :D Haha!

 

Olin suunnitellut meneväni käymään I love me messuilla (kuten joka vuosi), joiden yhteydessä kynsikilpailut toteutettaisiin. Tässähän minä näppärästi pääsen messuilemaan siinä samalla!

Mielenkiinnosta oli muutenkin jännä nähdä, miten kynnet rakennetaan ja millaista niillä on elää ja kauanko ne kestää ymymym.

Harkitsin jonkin aikaa suostumistani, sillä en tykkää, jos on jotain, mitä täytyy varoa, mutta suurin syy, miksi vastustan rakennekynsiä, on niiden epähygienisyys!

En haluaisi, että kukaan, jolla on rakennekynnet, esimerkiksi valmistaisi ruokiani. Rakennekynnet kun ovat jäätävän suuret bakteeripesäkkeet!

Yritän nyt olla ajattelematta asiaa ja kulutan kynsiharjaa entistä ahkerammin tämän ajan...

 

Danica halusi ensimmäisenä nähdä käteni, ja lähetettyäni kuvan käsistäni, hän kehui niitä täydellisiksi hänen odotuksiinsa <3

Ennen kisoja oli kuitenkin päästävä harjoittelemaan kynsiä minulle. Lähinnä sitä, millä tekniikalla kynnet olisi paras tehdä.

 

Eilen kävin Studio 59:ssa, missä Danica työskentelee. Ensin viilattiin omat kynteni pois, sitten alkoi itse työnsarka. Ensimmäiset kaksi kynttä hän teki akryylilla, kokeili seuraavat geelillä, jonka hän katsoi olevan parempi vaihtoehto.

 

Jos en olisi nähnyt hänen työnjälkeä aikaisemmin ja tiennyt hänen tehneen paljon kynsiä ennenkin, olisin ehkä ollut hieman paineissa työn ollessa vaiheessa! Aikamoinen muodonmuutos kynsissä tapahtuu ennen viimeistä vaihetta, viimeistelyä.

 

 

 

 

 

Ensimmäinen päivä kynsien kanssa oli hieman erikoinen. Tuntui, että mitenkähän mä osaan elää näiden kanssa. Jotenkin tuntui todella oudolle, mikä on hassua, koska pituus omiin kynsiin verrattuna ei muuttunut lainkaan! Jonkin oli erilaista.

Tänään kynnet ovat jo olleet osa minua, ehkä ne vain olil jotenkin arat käsittelyn jäljiltä eilen. Voimakasta viilausta jne, mitä normaalisti kynteni eivät koe.

 

Ovathan nämä kauniit. Todella. Oma on kuitenkin aina oma, ja siksi aion palata omiin kynsiini kisojen jälkeen :)

Suositella voin kuitenkin lämpimästi teille, jotka rakennekynsiä harkitsette, tai olette koukussa niihin.

 

Studio 59 toimii sekä Suomen-, että Ruotsinkielellä. Kääntäisin kirjoituksen myös ruotsiksi, jos osaisin! Vaikka sukunimeni on Bäck, en silti ole lainkaan ruotsalainen, enkä osaa puhua kielellä kuin muutaman hassun lauseen.

 

 

 

Danica Axberg

 

posti@studio59.fi

046 893 8967

http://www.studio59.fi/

Elämää omenahotellissa

Nyt olen asunut jo jonkinaikaa Omenahotellissa, ja viihdyn erittäin hyvin edelleen!
Olin yhteydessä Omenahotellejen kanssa ja sain jatkettua asumistani alustavasti ainakin toukokuun loppuun! :)

Tässä YLE Kioskin tuotos heidän vierailultaan, josta mainitsin edellisessä postauksessani: https://www.facebook.com/ylekioski/videos/1510462085911905/?pnref=story

 

Etsiskelin asuntoa semi-aktiivisesti / aktivisesti koko kesän - siitä asti, kun kuulin vuokrasopimukseni jatkamisen kariutuneen (vuokraemäntäni muuttaessa itse kämppään). Selasin asuntoilmoituksia kaikki bussimatkat ja tauot, mitä päivät sisälsi. Ehdin myös käydä katsomassa asuntoja ja laittaa muutamia asuntoilmoituksia. Mikään ei tuntunut kodilta, tai ei muutenvaan sopinut tarpeisiini - tai sitten olin toka, joka asuntoa tuli katsomaan, ja asunnon saanti oli kiinni siitä, päättikö ensimmäinen katsoja ottaa sen. Ja sehän otti, joka kerta.

Puhelin kavereiden kanssa asunnontarpeestani ja facebookin välityksellä varmaan kaikki oli selvillä, että etsin asutoa. Kollegat ja ystävät kyselivätkin sillointällöin, joko olen löytänyt uuden asunnon. Vastaus oli aina: ei vielä...

En ole kova stressaamaan, joten en panikoinut, vaikkei asuntoa alkanut kuulua vielä silloinkaan, kun muuttoon oli enää reilu viikko. Ajattelen aina, että asioilla on tapana järjestyä, ja lopputulema on yleensä se paras - tai ainakin se tuntuu siltä. Ehkä siksi, että etsin aina kaikesta ne positiiviset puolet ja näin ollen luulen sen olevan paras vaihtoehto juuri siihen hetkeen - tai sitten se vain on simply the best :)
Edellisenkin asunnon löysin kaksi päivää ennen muuttoa, enkä parempaa olisi voinut toivoa. Vaikka sijainti oli 20-25min keskustasta, oli vuokra alempi, mitä olisin uskaltanut edes toivoa, ja kaikki toimi! Sitä paitsi, en ollut ennenkään asunut 20min lähempänä keskustaa, joten keskeisempää kämppää olin vain kuvitellut haaveissani.

 

Asioilla on tapana järjestyä, kun tarpeeksi uskoo ja pysyy positiivisena.

Lähetin hakemuksen Omenahotels-ketjun mainoksen tiimoilta, jossa tarjottiin opiskelijoille huonetta tarjoushintaan. Ja kuinkas sitten kävikään? Sain Omppuhotellista huoneen, keskeltä Helsinkiä!

Minulle, joka matkustaa kahden kaupungin väliä, järjestely on mitä mainioin!

Huoneet on siistit, ja niistä löytyy enemmän varusteluita, mitä hotellihuoneet yleensä sisältää. Pieneen jääkaappiin voi hamstrata eväitä aamuksi, ja kahvit/teet löytyvät huoneesta valmiina. Mikro mahdollistaa myös lämpimien eväiden nauttimisen. Huoneet ovat tilavia ja viihtyisiä, etkä voi hukata avaintasi, sillä ovet toimivat henkilökohtaisilla ovikoodeilla ;)

Aamupalat eivät sisälly hintaan, mutta mikäli valmiille aamiaiselle haluaa, on kulman takana mahdollisuus saada sellainen 7€:n hintaan!
Tätä en ole vielä toistaiseksi käynyt testaamassa, mutta vielä joku aamu aion käydä! Ehkä tulevana sunnuntaina, kun herään aikaisin ja kaupat aukeavat vasta klo 10 - silloin minun on oltava jo messukeskuksessa hymy korvissa ;) .

Parina viimeyönä olen kuullut jotain ääniä, mutta ennen sitä en käyttänyt edes korvatulppia, enkä silti kuullut mitään! Toissayönä kuulin oven narinaa, edestakaisin pitkänaikaa. En tiedä mikä idea siinä oli, mutta heräsin narinan jatkuvan pitkään. Auki, kiinni, auki, kiinni.... Ties kuinka kauan?! Viimeyön äänet kuului lähinnä kadulta. En tiedä, oliko ne haalarijengiläiset, joita illalla käveli pitkin katuja suorittamassa jälleen jotain tarroja lahkeisiinsa, vai jotain muuta porukkaa. Tähän liittyi myös auton tööttäilyä!

Maanantaina luonani oli käynyt ensimmäistä kertaa siivooja! Lakanat oli vaihdettu, ja kylppärissä oli puhtaat lämpimät pyyhkeet. Tuo lämmitysputki on kyllä ihan Super! Suihkun jälkeen saa AINA kietoutua lämpimiin pyyhkeisiin! Ihan mahtavaa, kun ei tarvitse olla suihkun jälkeen kananlihalla, nimim. Kylmänarka.
Tällainen putkihässäkkä löytyi myös entisestä vuokra-asunnostani, muttei se lämmittänyt läheskään näin voimakkaasti!

Yksi miinus minulta kuitenkin löytyy. Säilytystila on pyöreä nolla. Minulla tilanne on toki ihanteellinen, kun reissaan kahden asunnon väliä, mutta jo tällainen kahden viikon putki tarvitsee sen verran erilaisia vaatteita ja asusteita, että joku pieni kaappi olis kiva.
Useissa hotelleissa on yleensä kaappitilaa, mutten koskaan pura tavaroitani sinne matkalaukustani. Edes viikon matkalla. Silti, näin pidemmän päälle, oilsi kiva saada joitain vaatteita kaappiin :) Esimerkiksi tänään minut kutsuttiin käymään drinkillä, työkuvioiden tiimoilta, eikä minulla ole mukana mitään kivaa päälle pantavaa. Tällaisia extempore-kutsuja varten olisi hyvä olla pari mekkoa ja muuta siistimpää asua jemmassa :)
Pakko myöntää, että pyörittelin yhtä mekkoa pakatessani Varkauden päässä, kun ei voi koskaan tietää, mihin kutsu käy! Enpä sitten pakannutkaan, kun ajattelin, etten ehdi aikatauluiltani kuitenkaan mihinkään. En periaatteessa ehtisikään, mutta lupasin käydä nopeasti illalla :) Enköhän mä jotain ylleni keksi!
Muutama naulakoukku ja henkareita huoneesta kyllä löytyy, niihin voisin ripustaakin muutamia asuja hätävaralle!

Yleisesti ottaen tämä on paras kämppä, jossa olen Helsingissä ollessani asunut. Lisäksi saan ensimmäistä kertaa pariin vuoteen asua ilman kämppistä.

PS. Lähdin muuten koko kesän kotoani vilkaisematta peiliin! Kyllä, mulla ei ollut peiliä edellisessä asunnossani. Täällä mulla on suuri peili kylppärissä + kylppärin ovessa. Lisäksi peililtä ei voi välttyä myöskään hississä, joten enää ei tarvitse sokkona lähteä!

Rakastan yksiötäni <3

Elämäni Omena.

Ensimmäinen yö uudessa kodissani, jonka nukuin ihan sikahyvin!

Varsinaisen muuton entisestä asunnostani tein jo sunnuntaina, kun asuntoni oli määrä olla tyhjä. Antti haki muuttokuormani ja vei sen Varkauteen. Jätin itselleni muutamia kasseja ja matkalaukun, joilla pärjään siihen asti, kun menen ensikerran käymään Varkaudessa - joka muuten on jo huomenna.

Punkkasin kaksi yötä tuoreen ex-kämppikseni uudella asunnolla Sörnäisissä. En ole ikinä nähnyt niin pikkuista asuntoa (19 neliötä)! :D

So cute.

 

Syyskuun ensimmäisenä päivänä (eilen), sain vedettyä matkalaukkuni Yrjönkadulle, uuteen kotiini Omenahotelliin. Sijainti on NIIN timantti!

Ensimmäinen touchini oli vähän huono, sillä ovikoodini ei toiminut ulko-oveen. Pääsin kuitenkin sisään, kun joku tuli ulos. Koodi toimi muissa ovissa ja hississä, joten pääsin huoneeseeni. Sydän suli nopeasti, ja ovikoodikin alkoi toimia seuraavalla yrittämällä. 

Olen ollut paljon hotelleissa, eikä tämä ole LAINKAAN huonoimmasta päästä, ei siellä päinkään! Huoneenikin on lähes kaksi kertaa yksiön kokoinen, jossa viimeyöt yövyin, ja kylppäri on tuplat.

Kävin vielä viimeiset kassit ja nyssäkät Sörkästä ja lähdin ostamaan iltapalaa naapurista, Kampin kauppakeskuksen K-marketista.

"Keittiööni" kuuluu vedenkeitin,  pieni jääkaappi ja mikro. Mikroa en yleensä edes käytä, eikä minulla sellaista täällä Helsingissä ole ollutkaan asunnoissani. Eikä myöskään telkkariani, jonka jätin Varkauteen ja katselen sitä vain siellä ollessani! Nyt mulla on täällä telkkarikin! Huippua! Etenkin, kun tässä kuussa alkaa niin hurjasti ohjelmia, joissa on tuttuja mukana. Kiva, kerrankin pääsee seuraamaan ohjelmia :)

 

 

Puoliltapäivin tänään luonani kävi YLE Kioskin toimittjat, jotka ottivat minuun yhteyttä pari viikkoa sitten, bongattuaan Facebookista minun olevan muuttamassa Omenahotelliin. Taisin mainita siitä sivulauseessa, kun kirjoitin vuokra-asuntoilmoituksien joukossa jotain...

Suostuin antamaan haastattelun ja vedettiin se tänään nopeasti ykkösellä purkkiin.

 

 

Olen aina halunnut asua Helsingin ytimessä, keskellä kaikkea. Now I'm living my dream <3

Tällä hetkellä sopimukseni on vain syyskuun ajaksi, sillä aion asua lokakuun Varkaudessa. Otan kahdeksannen laserini lokakuun alussa ja parantelen kasvojani siellä.
Marraskuussa tahtoisin kuitenkin jo takaisin arjen pariin ja keikoille!

Työstä puheenollen, vuoden alussa saatan aloittaa uusia kuvioita, joita odotan innolla! Niistä lisää myöhemmin...

 

Nyt taidan lähteä KÄVELEMÄÄN koululle! Mahtavaa, kun ei ole bussejen varassa! Tää syksy on jotain niin ihanaa, kun meillä on pelkkiä kylpylähoitoja. Eilen sain jälleen über rentouttavan kuumakivihieronnan, tänään siirrymme bambuhierontaan. Ihan Super ihanaa koulunkäyntiä, eikö? ;)

Rentouttavat kylpylähoidot pitäisi btw olla jokaisella osa kuukausittaista kehon- ja mielenhuoltoa. Tai ainakin pari kertaa vuodessa! Itseään pitää hemmotella!

 

Nyt karkaa taas aihe niin pahasti, että taidan jättää tämän tähän.

PS. Tämä on nyt todella juostenkusten kirjoitettu, mutta muokkailen vaikka sitten myöhemmin, kun ehdin oikolukemaan tämän!

Lukijan toiveesta: Girl Crush

Sain lukijalta toiveen kuulla, millaisia ihanteita minulla on ja onko minulla ns. "girl crusheja".

Toive on kuultu, eli täältä pesee :)

 

Varsinaista 'idolia' minulla ei ole, mutta ihailen paljon erilaisia naisia.

Muistan pikkutyttönä ihailleeni esimerkiksi Jaana Pelkosta, koska hän oli (ja on edelleen) mielestäni todella luonnonkaunis ja symppiksen oloinen persoona. Tämä siis ihan vain sen perusteella, millaisen kuvan hänestä TV:n välityksellä sain ohjelmasta Far Out.

Samoilla perusteilla olen ihaillut myös Marita Taavitsaista, ja myöhemmin Satu Taiveahoa, josta sain samanlaisen vaikutelman Dancing on ice-ohjelman välityksellä.

 

Ulkoisesti ihailen siis pääosin luonnonkauniita naisia. He vain ovat kauniita, eikä siitä päästä mihinkään. Luonnonkauniit ovat kauniita myös saunan jälkeen ja vanhetessaan.

Yllä mainitut esimerkit ovat kaikki luoneet minulle samanlaisen kuvan itsestään, jota ihailen. Lämmin, sympaattinen, positiivista energiaa luova ja lempeä. Iloinen, vahva, mutta herkkä.

 

Siinä yksi naistyyppi, jollaisia ihailen.

 

Muistan lapsena ihailleeni myös Juttaa, ei vain sen takia, että hänkin on kaunis, vaan myös sen takia, kuinka hän aviomiehensä menehdyttyä jatkoi reippaana elämäänsä. Muistan elävästi, kun luin järkyttyneenä juttua seiskasta. Myöhemmin järkytyin "mitä Jutta oli tehnyt itselleen", kun Seiskassa oli kuva hänen bodatusta kropastaan. Tuohon aikaan pumpattuja naisia ei vielä juurikaan ollut, enkä edes tiennyt kuin ainoastaan Kike Elomaan. Nykyään silmäni on tottunut naisten bodattuun olemukseen, mutten edelleenkään tykkää liian isoista lihaksista naisilla. Sopivasti sporttinen kroppa kivasti erottuvine lihaksineen on minunkin mieleeni, jollaisia ihailen!
Nykyäänkin ihailen Juttaa. Hän on luonut uraa ja kasvanut paljon koettelemusten ja kehonrakennuksen myötä, mm. tuntemaan itsensä paremmin ja oppimaan siitä. Ihanan avoimesti hän jakoi kokemuksiaan esimerkiksi vasta jonkin aikaa sitten lukemassani haastattelussa, jossa Jutta kertoi alkaneensa olemaan armollisempi itseään kohtaan, mutta paljasti kuitenkin olevansa pinnallinen sen suhteen, että pelkää vanhenemista. Tähän voin samaistua, ja se nolottaa minua hiukan. Uskon, että valtaosa meistä voi samaistua tähän, vaikkei kaikki sitä myöntäisikään. Siitä kertoo kauneusklinikoiden menestys ja "nuoruuskikkojen" (injektiot, leikkaukset) yleistyminen. Itse en usko turvautuvani ainakaan leikkauksiin, lukuunottamatta luomileikkausta, johon saatan kallistua, mikäli luomeni alkaa vaivata geenien takia. Esimerkiksi mummoltani, joka ei alkuunkaan ymmärrä kauneushömpötyksiä, on leikattu roikkuvat luomet. Mikäli se koituu vaivakseni, niin luomileikkauksen saatan joskus toteuttaa. Se nyt ei tavallaan kyllä liity tähän, mutta mainitsimpa kuitenkin :)

 

Osittain pääsimmekin jo aiheeseen ura, jonka vuoksi ihailen joitakin naisia. Pikkutyttönä muistan ihailleeni Angelina Jolieta, ja haluavani olla näyttelijä, juuri samanlaisissa rooleissa kuin hän. Mainittakoon, että ihailin myös hänen kasvojaan kauniine huulineen.

Fanitin toki myös Spice Girlsia ja toivoin olevani isona laulaja. Ymmärsin kuitenkin, ettei sitä tulisi koskaan tapahtumaan, etenkään, kun ujostelin laulaa jos paikalla oli vähänkään yleisöä - korkeintaan porukat saunassa, kun lauloin suihkussa.

Spaissareista mun lemppari oli Mel B, koska hän oli kaikkein energisin ja nauroi paljon, mieleenpainuvalla nauruäänellään. Tykkäsin myös Mel C:stä. Victoria taas ei napannut minua yhtään, koska hän oli niin väritön.

Kätevällä aasinsillalla aiheeseen laulu. Ihailen suuresti naisia, joilla on kaunis, vahva ja särkymätön ääni! Sellainen, jolla he voivat laulaa mitä vain, ja se näyttää, ja kuulostaa täysin vaivattomalta. Naisia, joilla on todellinen laulunlahja! Tällaisia tulee äkkisiltään mieleen Mr. Presidentin tummempi naislaulaja, Celine Dion ja luettakoon mukaan myös kielinainen Sara Forsberg, uskomattoman monipuolisella äänellään.

Sara Forsbergia ihailen jo pelkästään senkin takia, että hän uskaltaa olla täysin aitona omana itsenään tilanteessa kuin tilanteessa. Se on piirre, jota ihailen kaikista eniten - etenkin naisissa!

Tällaisia naisia tapaa ihan arkielämässäkin silloin tällöin, ja tulee fiilis, että "VAU! IHANA nainen!"

Edellyttäen, että nainen on fiksu, hyväntahtoinen, vahva, vastuullinen ja positiivinen. Sellainen positiivista fiilistä uhkuva ja nauravainen. Loput sitten riippuu persoonasta. Joko hän on rempseä, tai ehkä vähän jätkämäinen, tai sitten suloinen, hieman höpsön oloinen - tai jotain sieltä väliltä. Sellainen ihminen, josta tulee väkisin hyvä fiilis kaikille läsnäolijoille.

Jos tällainen nainen on menestynyt, ei hän kerskaile, mutta on kuitenkin ylpeä saavutuksistaan, ja tekee töitä niiden eteen. Hänellä on jokin intohimo, jota toteuttaa, muttei se ole koko elämä, jolloin hänellä ei olisi mitään muita puheenaiheita. Heittäytymiskykyinen ja monipuolinen.

 

Sellainen haluan itsekin olla, ja muistutan siitä itseäni silloin, kun jokin tuntuu ylitsepääsemättömälle tai maailma meinaa kaatua. Silloin ei itkupotkuraivari auta, vaan on etsittävä asiasta edes jotain positiivisia puolia.

 

Aitous puree minuun niin vahvasti, että rakastan useita tyyppejä, joita tiedän monien, monien vihaavan. Esimerkiksi Vappu Pimiä ja Krista Siegfrids. Aivan ihania, räiskyviä, nauravaisia naisia. Jotenkin en ymmärrä, miten he voivat käydä joidenkin hermoon.

 

 

Siinäpä olikin jo kauneusihannetta, ahkeruutta, talenttia ja aitoutta. Oh, wait a minute! Talenttiin haluan vielä sanoa, että ihailen suunnattomasti kehonhallintaa. Ihmiset, joilla on käsittämätön kehonhallinta, saa minulta osakseen suunnatonta ihailua!

 

 

 

Tiivistettynä ihailen aitoja naisia, jotka eivät odota saavansa mitään valmiina, vaan tekevät töitä menestyäkseen. Uskaltavat unelmoida ja seisovat sanojensa takana.

 

Jos jokin "Girl Crush" pitäisi mainita, olisi se varmaankin Sara Forsberg. Siinä on luonnonkauneutta, uskomaton ääni, monipuolinen (ties kuinka menestyksekäs) ura (joka vain kasvaa kasvamistaan), sekä aitous samassa paketissa. Henkilökohtaisesti en Saraa tunne, mutta uskon, että hän on juuri niin ihana tyttö, mitä hänen kuvittelen olevan!