Heti alkuun paljastan, mitä me kuultiin viikko sitten. Meidän kuvauspojilla oli meille ylläri, tai oikeastaan kaksi! The first one: yksi tytöistä tulee viettämään päivän heidän kanssaan. Pojat siis kuvaa yhden finalistin päivää koko päivän ajan tämän mukana. Toinen: yksi tytöistä saa mukaansa pikku kameran, jolla tulee kuvata itseään ja elämäänsä. Ikäänkuin Iholla, mutta vain parin viikon ajan.
Pojat sitten arpoivat nämä onnekkaat (tai kohtalokkaat), joista toinen olin minä! Apuva!
Tadaa! Minulle osui siis pilkukameran nakki. Tosi jännä. Olen yrittänyt viikon tehdä tuttavuutta kameran kanssa, jotain 40min olen saanut näköjään kuvattua. Tarkoitus olisi saada about 4h kuvamarskua, josta tulee joku pari minuuttia kiertueestamme kertovaan realityohjelmaan. Eka kerran painoin playta varkaudessa käydessäni. Kuvasin ensimmäistä aamuani uudessa kämpässämme. Voi olla vähän ujoa, jos edes osuin koko kameralla mihinkään, koska kapistuksessa ei ole näyttöä...
Jos jollain meni nyt ohi tuo Varkaus homma, niin mainittakoon, että elän siis kaukosuhteessa. Tein pikareissun Varkauteen hoitaakseni rästihommia (mm. muutto ja kaupat asuntoni ostajien kanssa), joita on kertynyt, kun en ole päässyt kolmeen viikkoon käymään siellä Miss Heksinki-kilpailun tiimoilta olleiden tapahtumien vuoksi. Lähdin maanantai-iltana 23:30 ja tulin takaisin samoihin aikoihin keskiviikkoiltana.
Olen seurustellut neljä vuotta, joista viimeiset yritin puhua meitä muuttamaan Helsinkiin. Vuosi sitten tajusin, ettei niin tulisi käymään, vaikka kuinka houkuttelin ja anelin. Se oli shokki. Olin kuin maansa myynyt, enemmänkin. Oliko minun tosiaan valittava täydellinen suhde tai oma elämä ja elämänilo? Varkaudessa minulla ei ollut mitään muuta kuin tämä ihminen, jonka takia sinne muutin ja joka minua pitää siellä. Tiesin, että sekään ei tulisi kestämään ikuisuutta, koska aloin jo rajoittaa hänen omaa elämää takertuvuudellani. Tottakai halusin hänen olevan aina minun kanssa, koska minulla ei ollut muutakaan. Harrastukseenikin sain ajaa 80km suuntaansa, eli 160km yhden tankotunnin takia.
Asuin 20 vuotta Leppävirralla, josta haaveilin pääseväni pois, Helsinkiin tai edes lähes yhtä suureen kaupunkiin (Suomen mittakaavassa) aina peruskoulun loppumetreiltä lähtien. Tarkoituksena oli lähteä ammattikoulun jälkeen maskeerauskouluun Helsinkiin, mutta sitten akalkoi tuntua, että itse maskeeraus ei olisi ehkä sittenkään se juttu. Jäi lähtemättä.
Mieli oli maassa ja ajatukset sekaisin, tajuttuani, että olin ainut Helsinkiin aikova osapuoli. Sitten, siihen samaan saumaan, minulle tuli kampaajalle asiakas (työskentelin tuolloin perheyrityksessämme Leppävirralla, 20km Varkaudesta), joka kertoi olleensa 30 vuotta töissä Helsingissä, samalla, kun hänellä oli talo ja aviomies Leppävirralla. Nyt hän jäi eläkkeelle ja siksi viettää enemmän aikaa Leppävirralla. Hänkään ei aikonut luopua Helsinki asunnostaan, koska hän tunsi aivan samoin kuin minäkin "Helsingissä hän tuntee olevansa elossa", siksi sinne on välillä päästävä jatkossakin. Lähetin samana päivänä hakemuksen opiskelemaan kauneudenhoitoalaa helsinkiin.
En ole kokoskaan kuvitellut pystyväni kaukosuhteeseen, mutta tämä sopii meille paremmin kuin hyvin! Välimatka saisi vain olla lyhyempi, ettei tarvitsisi istua niin pitkiä matkoja (n. 350km suunta).
Vuoden vaihteessa muutin yksin helsinkiin pyörittämään arkeani ja viikonloppuisin matkustin hoitamaan parisuhdetta ja koiriani.
Torstaiaamuna arki jatkui taas täydellä tohinalla Helsingissä :) Olin kaksi aamua tarjoilemassa Kulta Katriinan uutta Luomukahvia Forumin nollakerroksen avajaisissa.
Myös koulu, salitreenit ja tankotunnit palasivat heti mukaan arkeen :)
Huomenna Miss Helsinki finalistit Casinolla! Nähdään siellä ♡
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti